Mitä tapahtui Circular Design -aamutilaisuudessa?

26.4.2018
Järjestimme maanantaina 23.4. Circular Design -aamutilaisuuden. Circular Designin eli kiertotaloussuunnittelun maailmaa meillä olivat avaamassa aiheen johtotähdet Tapani Jokinen ja Anne Raudaskoski, joka syvensi aihetta Cradle2Cradle sertifioinnin kautta.

 

Tapanin mielenkiintoisessa ja paljon keskustelua herättäneessä esityksessä hypättiin aiheeseen miettimällä nykyisen systeemin ongelmakohtia. Tapani totesi, että yksi merkittävin ongelmien lähde on suunnittelun lyhytjänteisyys ja se, että jäte on pohjimmiltaan tulosta huonosta suunnittelusta. Hän vertasi tätä luonnon prosesseihin, joissa jätettä ei muodostu – kaikki on raaka-ainetta seuraavaan vaiheeseen.

Hänen viestinsä on selkeä: suunnitteluprosessia ja suunnittelun lähtökohtaa pitää muuttaa. Miten tavaroiden elinikää ja käyttöikää voidaan pidentää suunnittelun keinoin? Miten kierrätyksen suunta muutetaan nuhjuisesta down-cyclingistä loisteliaaseen up-cyclingiin? Entä kuinka saadaan aikaan vähemmästä enemmän? Tapani haluaa ohjata suunnitteluajattelua kiertotalouden sisäkehien suuntaiseksi, niin, että jo lähtökohtaisesti painotetaan korjausta ja huoltoa, päivittämistä ja muokattavuutta. Elinkaaren pidentämiseksi siirrytään hyödyntämään lukuisia keinoja, ja tuotteen ulkoisia vaikutuksia voidaan minimoida mm. pakkauksia ja kuljetuksia optimoimalla.

Lisäksi hän painottaa sitä, että design on koko organisaation tiimityötä – merkityksellisten vaikutusten aikaansaamiseksi sen on läpäistävä kaikki organisaation osat ja oltava osa organisaation identiteettiä.

Tapani on taustaltaan teollinen muotoilija ja hän on kehittänyt paljon käytännöllisiä työkaluja design-tiimien tukemiseen matkalla kohti aidosti kiertotalouden mukaisia tuotteita ja palveluita. Hän on aiemmin työskennellyt lähes 20 vuotta Nokialla erilaisissa globaaleissa tehtävissä designin parissa.  Kuluneen vuoden aikana Tapani on kehittänyt Ecodesign Learning Factory -työkaluja Fraunhofer instituutin kanssa osana EU EcoDesign Circle ohjelmaa, sekä työskennellyt Chief Design Officerina Circular Devices Oy:ssä.

Miltä kuulostaa muutos ainaisesta haittojen ja negatiivisten vaikutusten minimoinnista siirtyminen kohti hyvien vaikutusten maksimointia? Näin avasi Anne kiertotalouden ja Circular Designin maailmaa omassa puheenvuorossaan.

Cradle2Cradle tuotesertifiointi on Suomessa vielä suhteellisen tuntematon, mutta Keski-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa se on hyvin arvostettu sertifiointimuoto. C2C antaa erityisesti vientiin erinomaista lisäboostia ja kilpailuetua. C2C sertifiointiprosessi ohjaa koko organisaation toimintaa kestävämpään suuntaan, se toimii erinomaisena optimointistrategian lähtölaukauksena ja auttaa hyppäystä kiertotalouden aikaan. C2C:n kantava ajatus on tietoisuus ja ymmärrys materiaaleista ja resursseista, se myös ohjaa kunnianhimoiseen, jatkuvaan kehitystyöhön.

Sertifiointi on tuotekohtainen ja koostuu 6 eri osiosta: alkukartoitus (onko tuote sertifiointiin sopiva), sertifiointisuunnitelma (budjetti, aikataulu, resurssit), arviointiprosessi (datan keruu ja dokumentointi, optimointistrategia, raportin toimitus arviointiin), sertifioinnin vahvistus (raportin tarkastus, sertifikaatin myöntäminen ja tuotteen lisäys rekisteriin), sertifioinnin hyödyntäminen (markkinointi, brändäys), jatkuva kehitystyö (optimointistrategian toteutus, uudelleen arvioinnit). Dataa kerätään tuotteeseen käytetyistä materiaaleista koko toimitusketjun ja kaikkien alihankintaketjujen laajuudelta. Lisäksi arvioidaan valmistuksen sosiaalisia seikkoja, käytetyn energian määrää ja alkuperää, veden käyttöä ja käsittelyä.

Osoita edelläkävijyytesi Cradle to Cradle -tuotesertifioinnilla!

Anne on kansainvälinen kiertotalouden superosaaja, Ethicassa hän johtaa kiertotaloussuunnittelua (circular design), jonka keskiössä ovat liiketoimintamallit sekä asiakaskokemus. Anne vetää paljon asiakastyöpajoja ja käy säännöllisesti puhumassa kiertotalouden mahdollisuuksista erilaisissa asiantuntija- ja verkostoitumistilaisuuksissa.

Mikäli mielenkiintosi heräsi ja haluat olla askeleen edellä kilpailijoitasi tule syventymään Circular Designiin 6.6., jolloin järjestämme koko päivän Circular Design -koulutuksen. Early Bird -etu on voimassa 4.5. saakka. Lisätietoa ja ilmoittautumisohjeet:

Circular design -koulutus 6.6. klo 9-16